Muuramen kunta – Selkeyttä toimintaan operaattorin voimin
Muurame on kehittyvä ja kasvava kunta Keski-Suomessa. Kunnan palveluksessa on noin 400 työntekijää. Kunnan IT-tarpeet kasvavat jatkuvasti sähköisten järjestelmien ja opetuksen digitalisoitumisen yhteydessä. Marko Satosaari ja Johanna Myllymäki työskentelevät kunnan IT:n parissa ja he kertovat, että hyvät yhteistyökumppanit ovat elinehto toimivalle IT:lle tarpeiden kasvaessa ja palveluiden siirtyessä verkkoon.
Muuramen kunta luottaa TNNetin verkkoratkaisuihin kunnan päivittäisessä toiminnassa. Muuramen kunnan IT-vastaava Marko Satosaari on ollut tyytyväinen yhteistyöhön tähän mennessä.
Muuramen kunta on ollut yksi Suomen kasvavimmista kunnista. Muurame vetää puoleensa perheitä ympäri Suomea erinomaisten perhepalveluiden ja Jyväskylään menevien nopeiden tieyhteyksien takia.
”TNNetin palvelut ovat selkeyttäneet kunnan toimintaa, koska kaikki palvelut tulevat yhden operaattorin kautta.”
Olemme onnistuneet terminoimaan kaikki palvelut yhden palomuurin taakse Jyväskylän Kanavuoreen, josta saadaan huomattavaa kustannussäästöä. Konesalipuolella pystymme tekemään tiivistä yhteistyötä esimerkiksi kiinteistöautomaatiopuolella Are Oy:n kanssa, joka myös on TNNetin asiakas.”
Vakuuttavaa on varsinkin ollut se, että TNNetin asiakkaana emme ole kärsineet tietoliikennekatkoksista juurikaan vuodesta 2010 lähtien, huomio Marko Satosaari.
TNNet on saanut monelta asiakkaalta kiitosta henkilökohtaisesta ja asiantuntevasta palvelustaan ja tätä samaa kommentoi myös Marko Satosaari.
TNNetin yrityskoko on Muuramen kunnalle vain positiivinen asia. Kun operaattorin koko on sopiva, saamme aina henkilökohtaista ja nopeaa palvelua. Kun asiakas tiedetään, niin viankorjausprosessi on helppo sekä nopea. Kun uusi palvelu on tulossa Muuramelle käyttöön tiedän, että olen ensimmäisenä konsultoimassa TNNetiä.
Muuramen kunta toimi pitkään yhteistyössä isompien operaattoreiden kanssa, mutta kun valitsi TNNetin tarjoaman palveluvalikoimaan ja palvelualttiuden, takaisinvaihtoa isolle operaattorille ei haluttu tehdä. Muurame on hankkinut TNNetiltä tietoliikenneyhteydet jokaiseen kunnan toimipaikkaan sekä laitesalipalvelut TNNetin tarjoamasta laitesalista Jyväskylän Kanavuoresta.
”TNNet Oy pystyy takaamaan juuri sellaiset palvelut mitä me tarvitsemme. TNNetin joustavuus ja hinnoittelumallit ovat meille tärkeitä asioita ja näitä asioita eivät muut operaattorit kykene tarjoamaan.” kommentoi Satosaari.
Kun yhteisesti sovittu verkkoratkaisu on toimitusvalmis, Satosaari kuvailee TNNetin toimitusprosessia seuraavasti:
”Sovitut verkkoratkaisut toimitetaan aina aikataulussa ja jos ratkaisussa tulee ennalta arvaamattomia haasteita, TNNetiltä saa aina sellaisen tekijämiehen linjoille keltä saa apua.” kommentoi Satosaari
Marko Satosaari lisää vielä lopuksi kommentin:
Asiakassuhde on erittäin henkilökohtainen ja jos oikeata henkilöä ei saa kiinni, toinen asiantuntija tietää varmasti meidän tapauksesta saman verran. Voimme suositella TNNet Oy:tä kumppanina myös muille kunnille ja kaupungeille.
Muurame on reilun kymmenen tuhannen asukkaan elinvoimainen, yrittäjäystävällinen ja vireä kunta, joka katsoo ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Luonnonkaunis ja luova kasvuympäristö keskellä Suomea mahdollistaa vahvat juuret, jotka tukevat ja rohkeat siivet, jotka kantavat.